Casinon Stud-legendat osa 2.

JP Lofblom

Mikäli olet joskus istahtanut sökö- tai seven-pöytään Casinolla, olet luultavasti kohdannut Jari-Pekka Löfblomin. Vaikka et stud-pelejä olisikaan pelannut, on erittäin todennäköistä, että Löfblom on istunut samassa pöydässä.

Löfblom aloitti pokerinpeluun jo 1970-luvulla koulukavereiden kanssa.

"Sököä ruvettiin lätkimään jo nassikoina koulussa. Texasia ja Omahaa rupesin Casinolla pelaamaan heti, kun pelit sinne 90-luvulla tulivat."

"Texasin ja Omahan rantauduttua Suomeen, oli taso totta kai aika heikkoa. Olisi pitänyt vain enemmän opiskella silloin peliä. Mentiin pelkällä fiiliksellä. Joskus kävi tuuri, mutta kyllä oli isoja svingejä", Löfblom naurahtaa.

Löfblom on ehdottomasti yksi Suomen kovimmista Sökö-pelaajista. Mestaruuksia Midnight Sun- ja Helsinki Freezeout -turnauksista löytyy kolme kappaletta ja finaalipöytiä kymmenkunta.

"Ensimmäinen Sökö-mestaruus vuonna 2001 vanhalla Casinolla on ehdottomasti ikimuistoisin. Olin lyönyt vetoa, että pääsisin turnauksessa finaalipöytään. Lopulta turnaus meni käsikirjoituksen mukaan ja pääsin juhlimaan pyttyä", Löfblom kertoo.

Osa Löfblomin finaalipöytäsijoituksista olisi voinut generoitua myös voitoiksi, jos ei olisi ollut muita ärsykkeitä.

"Helsinki Freezeoutissa vuonna 2004 olin chip leadissa, kun oli kolme pelaajaa jäljellä. Olin siinä törpötellyt koko turnauksen, kun kaverilla oli synttärit samana iltana. Lopulta jouduin luovuttamaan merkkini pois, jotta ehtisin synttäreille. Turnauksen heads uppiin jäi Martti Vastamäki ja Jukka Hakala. Jälkimmäinen lopulta voitti turnauksen", Löfblom naurahtaa.

Entä onko turnausmenestyksissä takana tiukkaa valmistautumista?

"En valmistaudu pokeriturnauksiin oikein mitenkään. Yleensä menen myöhässä tai juuri turnauksen alkaessa paikalle. Kärsivällisyyttä pitäisi olla enemmän. Pitkissä turnausrupeamissa keskittyminen herpaantuu ja tulee helpommin tehtyä virheitä", Löfblom tuumii.

Pöytäpuheet

Löfblomin suurimmat saavutukset ovat eittämättä Sökössä, mutta mies taitaa myös muut pelimuodot.

"Seveniä tykkään pelata myös paljon, mutta kyllä minulta kaikki pelimuodot onnistuvat."

"Omaha taas on Suomessa niin kovatasoista, että ilman tuuria siinä ei pärjää. Siinä tuntuu aina, että tulee pelattua liian varovaisesti. Sökössä taas on se hyvä puoli, että pystyy helpommin bluffaamaan."

Löfblom on pelannut Casinolla koko sen olemassaoloajan – niin vanhalla kuin uudella. Mutta miten pelit ovat muuttuneet vuosien saatossa?

"Ennen vanhaan peli oli paljon reippaampaa ja pöydissä puhuttiin enemmän. Nykyään tuntuu, että kaikki räpläävät kännyköitä turnauksissa eivätkä juttele mitään. Itse olen äärimmäisen puhelias kaveri ja yritän pöytäpuheillani saada myös infoa vastustajasta. Valtavirrasta poikkeavat onneksi Sökö ja Seven, joissa pääsee vielä höpöttämään."

Legendaariset rystyset

Löfblomista, tai oikeastaan Löfblomin rystysistä, kiertää huhu pokeripiireissä. Onko mies ikinä telonut kättään pokeria pelatessaan?

"Kyllähän se pitää paikkansa", Löfblom toteaa.

"Tämä tapahtui vuonna 2003 vanhalla Casinolla. Siihen aikaan olin aika kiivasluonteinen ja olin melko humalassa pelaamassa pokeria."

"Olin hävinnyt illan aikana jo viisi sisäänostoa käteispöytään. Nämä menivät aika pitkälti peräkkäisissä käsissä eikä mikään tuntunut onnistuvan."

"Viimeisessä jaossa saatiin taas merkit keskelle ja vastustaja sanoi, ettei hänellä siellä mitään ole. Minä juhlistin tätä jo pienesti, että vihdoin tulee tuplat."

"Sitten vastustaja sanoi: Hetkinen. Onhan mulla täällä kaksi paria."

"Kaksi paria biittasi käteni."

"Menin tiskille, otin shotin ja palasin pöytään. Shotti ei liiemmin hermojani rahoittanut, vaan löin täydellä voimalla nyrkkini pokeripöytään. Vaikka nyrkkeilyä olenkin harrastanut, niin siinä humalatilassa asento oli lievästi sanottuna huono."

"Kuukauden kärvistelin buranan voimalla, kunnes päätin mennä näyttämään kättäni Martti Vastamäelle. Murtumiahan sieltä löytyi ja käsi oli pakko leikata."

Viime lauantaina pelatussa SM-Seven Card Stud -turnauksessa Löfblom sijoittui hienosti kolmanneksi.  Tulevana lauantaina hänet löytää Suomi-Sökö-turnauksesta. Muistakaa kertoa kätenne showdownissa oikein, ettei miehen tarvitse ylityöllistää herra Vastamäkeä.

Avainsanat:
pokeri, sökö

Pelaa nettipokeria

Aloita nettipokerin pelaaminen rekisteröitymällä helposti veikkaus.fi:ssä