Järjen vihollinen nimeltään aivot

Järjen vihollinen nimeltään aivot

Pokeri on päätöksiä. Päätökset vaativat ajattelua. Ja ajattelua aivot inhoavat. Ihmispää tekee kaikkensa, jottei sen tarvitse tehdä mitään.

Daniel Kahneman on taloustieteen nobelisti, jonka työ on mullistanut käsityksiä ihmisen ajattelusta ja etenkin sen virheellisistä taipumuksista. Hänen mukaansa aivot suosivat yleensä vähiten energiaa vievää vaihtoehtoa ongelman ratkaisuun, ellei päätään patista hommiin. Aivopoimumme tallaavat opittuja malleja sekä oikopolkuja, joissa tärkeintä on määränpään sijaan mahdollisimman nopea matka. Toki, ilman nyrkkisääntöjä emme saisi aikaan mitään. Päivämme vyöryisivät ohitse, kun pohdimme parasta tapaa napittaa paita.

Ajattelun virheitä pokerinpelaajalla

Kahneman on määritellyt lukuisia kognitiivisia vinoumia, siis virheellisiä ajatusmalleja. Usea niistä kasautuu näyttävästi ja vaivatta merkkipinojen ylle.

Vahvistusharhassa ihminen suosii tietoa, joka tukee hänen käsityksiään ja ohittaa informaation, joka on ristiriidassa ennakkoluulojensa kanssa. Esimerkiksi, pelaaja luokittelee vastustajansa ensimmäisten jakojen perusteella taitamattomaksi, siis fisuksi. Vaikka fisu pian pelaisi kaikki pihalle joka jaossa, hän on silti fisu. Eiväthän fisut osaa tahallaan luoda virheellistä ensivaikutelmaa.

Uponneiden kustannusten harhassa teemme päätöksiä muka tulevan arvon perusteella. Todellisuudessa olemme emotionaalisesti kiintyneitä asiaan, johon olemme jo sijoittaneet. Pelurin on pakko bluffata tai maksaa vielä sadasneljäs kerta epätoivoisessa tilanteessa, koska hän on mielessään sitoutunut pottiin.

Kenties yleisin harha pelaajilla lienee se, jota ilman luultavasti kukaan ei läiskisi lappua rahasta: ylivertaisuusvinouma. Mitä taitamattomampi ihminen on jossain asiassa, sitä mestarillisempana hän itseään pitää. Taitava ihminen taas tietää niin paljon lajista, että hän epäilee osaamistaan. Seuraa heikentynyt itseluottamus kehnoine päätöksineen. Tämä myös Dunning-Kruger-efektinä löytäjiensä mukaan tunnettu ilmiö istuu tiukasti pokeripöydässä. Voihan tappiot aina kuitata huonona tuurina. Taitamattomuus myönnetään vain vastustajien kohdalla.

Nobel-palkinto virheellisestä ajattelusta

Aivoille tarjoillaan lukuisia mahdollisuuksia tötöilyyn elämässä, ja erityisesti pokeripöydässä, jossa päätökset tehdään usein hyvin vajavaisen informaation varassa. Daniel Kahneman koppasi Nobelinsa työstään, joka tutki päätöksentekoa epävarmuuden vallitessa. Yhdessä Amos Tverskyn kanssa kehitetty prospektiteoria paljastaa, kuinka ihmiset televät ratkaisuja silloin, kun epävarmuus ja riskit hiertävät ohimoja.

Teorian mukaan pelaajat riskeeraavat enemmän ollessaan tappiolla ja ovat varovaisempia voitolla. Selkeänä esimerkkinä pöydässä mellastaa peluri, joka pyrkii voittamaan ”omat takaisin”, usein ihailtavalla rohkeudella. Ihmiset pyrkivät myös useammin välttämään tappiota kuin tavoittelemaan voittoa. Etenkin, jos voitto ja häviö vaikuttavat yhtä todennäköisiltä. Tappion tuska ylittää samanarvoisen voiton huuman leikiten.

Päätökset pöydässä, vaistolla vai pohtimalla?

Jared Tendler pohtii hänkin päätöksentekoa säkenöivässä kirjassaan Mental Game of Poker 2. Ilmenee, että ajattelu on vaikeaa ilman vinoumiakin - suosipa ihminen tuumailussaan intuitiivisia taikavoimia, analyyttista päättelyä tai näiden yhdistelmää.

Osa ihmisistä pelaa puhtaasti intuitiollaan. He tekevät ratkaisunsa sen mukaan, mikä tuntuu oikealta. Ja mikäpä siinä - taidot voivatkin automatisoitua, jos takana on tarpeeksi harjoitusta. Tällöin puhutaan vaistosta.

Mutta aivot eivät kysele ajotunteja. Intuitio pääsee puikkoihin, vaikkei alla olisikaan kilometrejä. Kun intuitio pohjautuu pelkkään fiilikseen ja elämänkokemukseen, päätökset ovat… ainakin helppoja. Esimerkiksi: pelaaja on kuullut, että valehtelijat eivät uskalla katsoa silmiin tai sitten katsovat, koska tietävät, etteivät valehtelijat kuulemma katso silmiin. Nyt vastustaja voi vaikuttaa epäilyttävältä, koska hän katsoi silmiin, ei katsonut tai katsoi johonkin. Epäilyttävää yhtä kaikki.

Ajattelukaan ei ole tae menestyksestä. Lyhytkestoisen muistin kapasiteetti punnitaan, kun pelaaja kysyy päätöksen edessä itseltään vaikeita kysymyksiä: mikä on oman käden odotusarvo vastustajan mahdollisia käsiä vastaan? Oma imago pöydässä? Omat ajatukset vastustajan ajatuksissa? Lyhytkestoisen muistin sietokyky kehittyy harjoituksella. Tämä ei tietenkään estä ihmisiä pohtimasta epäolennaisia asioita tai painottamasta olennaisia väärin päätöksissään. Pöydän ulkopuolella tulisikin ilmeisesti kysyä itseltään, mitä kysyy itseltään pöydässä.

Onko toivoa, jos olemme liian toiveikkaita?

Myöhemmin Kahneman havaitsi, että tuppaamme yliarvioimaan epätodennäköisten tapahtumien mahdollisuutta ja aliarvioimme todennäköisten ilmentymistä. arvio ovat suhteellisesti sitä kauempana pöpelikön uumenissa, mitä todennäköisempi tai epätodennäköisempi tapahtuma on. Yllätymme, kun ässät pitävät loppuun asti ja jahtaamme sydän toivoa täynnä mitä hämyisempiä vetokäsiä.

Jos pelkkä toiveajattelukin pöydässä on haitaksi, onko meillä mitään toivoa? Saattaa lohduttaa, ettei kukaan ole immuuni virheille ja vinoumille. Jo tieto mahdollisista ajattelun heikkouksien auttaa. Siitäkin huolimatta, että kellekään tulee tuskin suurena yllätyksenä, että Kahnemanin mukaan meillä on tapana yliarvioida oma arviointikykymme.

Mikäli siis joku pitää itseään älyn jättiläisenä, voi turvautua lähdekritiikkiin ja miettiä, mistä ja missä se ajatus omiin aivoihin muodostui. Ehkä joku haluaa lepäillä.

Aleksi Parikka

Avainsanat:
vieraskynä

Pelaa nettipokeria

Aloita nettipokerin pelaaminen rekisteröitymällä helposti veikkaus.fi:ssä