Joskus tekis, toisinaan sitten taas vähän enemmän

Kimmo Aro

Elettiin vuotta 2006, kun pokeribuumi oli rantautumassa Suomeen ja minäkin olin muna pystyssä järjestämässä kotipelejä. Halusin treenata peliä koko ajan ja kaikkialla, jotta voisin toteuttaa unelmani ammattimaisena pokeriselostajana. Meillä oli tapana kerääntyä pelaamaan silloiselle työkaverilleni Petelle, koska häneltä löytyi rasvakeitin ja tilava olohuone. Kotipeleihin liittyi vahvasti siipien syöminen ja siipien syömiseen liittyi vahvasti kaljan juominen.

Pete oli juuri foldannut avioliiton vajaalla pakalla pelaavan vaimonsa kanssa. Eronnut keski-ikäinen kahden pojan yksinhuoltajaisä ei varsinaisesti ole pariutumista hakevan naisen unelmafloppi, vaan pelkkä floppi. Tinder ei ollut vielä tuomassa toivoa ujojen ihmisten paritteluhaaveisiin, vaan soidinmenot käytiin tekemällä seuranhakuilmoitus Suomi24:een. Sain kuulla, että siellä Petekin saalisti naaraita, enkä tiedä mikä sairaus minua tuohon aikaan vaivasi, mutta jokin tirkistelijäperverssi minussa heräsi. Pian olin saanut selville Peten nimimerkin: Freeman69. Freemanin esittelytekstinä komeili Juicemaisen lyyrisesti ja sydän auki tykitetty kuvaus ”tekee mieli”. Tuohon ilmoitukseen vastaava pelaa korkeintaan puolella pakalla.

BarbieGirl88

Koska olen naisten keskellä kasvanut psykologian diletantti, tiesin osaavani laatia nasevan seuranhakuprofiilin ja päätin auttaa kaveria. Pian Suomi24:een ilmestyi BarbieGirl88, jonka myös teki mieli. Viikon edetessä kohti viikon pääpäivää eli Peten lauantaisia kotipelejä, Freeman ja Barbie tutustuivat toisiinsa viestitse. Perjantaina sain töissä kuulla hehkutusta netistä löytyneestä nuoresta mimmistä, joka on innokas tapaaman Suomi24:n Eino Leinon.

Olin nähnyt Peten noin onnellisena ja täynnä elämäniloa viimeksi ennen, kuin hän oli tavannut tulevan ex-vaimonsa ja aloin katua pilaani. Punnitsin vaihtoehtoja ja toki fiksuinta olisi ollut vain lopettaa viestittely tai kertoa, että minä olen se 18v mimmi, joka ei saanut lapsena tarpeeksi huomiota isältään, mutta sain luovemman ajatuksen. Koska kuvia ei oltu vielä vaihdettu, neuvoin internethurmaajaa pyytämään nettideittiään lähettämään itsestään kuvan. Näin vältettäisiin kiusallinen tilanne deittailun livepeleissä, jos mielikuva ei vastaakaan olevaa. ”Hyvä idea, kiitos” vastasi Pete.

Eikä aikaakaan, kun feikkimailiini saapui viesti, missä pyydettiin kuvaa. Googletin ”the ugliest woman on earth” ja valitsin BarbieGirl88:n ulkonäön. Tunsin itseni neroksi, koska nyt Pete ei joutuisi juuri erottuaan kokemaan heti hylätyksi tulemisen tunnetta ja minä en paljastuisi sellaiseksi, kuin oikeasti olen. Sinä lukija taidat viimeistään nyt olla samaa mieltä kanssani toisen kappaleen viimeisestä lauseesta.

Pelipäivä

Pelipäivä koittaa ja meitä on kymmenkunta tulevaa ikuista pokerilupausta kerääntynyt Peten olohuoneeseen mittailemaan henkisiä kikkeleitämme pelipöydän äärelle. Videotykkiin ja kotiteatteriin liitetty PC suoltaa murharäppivideoita taustaviihdykkeeksi ja ilmassa tuoksuu testosteroni, paistorasva ja alkoholi, mutta ilmaa raikastavat välillä myös suolistokaasut. Peten pelitaidot ovat samaa luokkaa pokeri- ja mimmigamessa, joten olohuoneessaan hän on paljon useammin perässä, kuin makuuhuoneessa. Ihan kuollutta hän sentään harvoin joutuu vetämään kummassakaan.

Peten suorittaessa kolmannen ohivetonsa se osuu minulle ja luonnollisesti nostaa mieleeni BarbieGirl88:n. Tiedustelen Peteltä nettirakkauden statusta ja saan vastaukseksi ”ainiin, pyysin sitä kuvaa, katotaas onko se laittanut”. Kirjautuessaan sähköpostiinsa Pete kertoo muille itseriittoisesti nuoresta rakastajastaan. ”Täällä on kuva siltä”, kaikki kääntyvät katsomaan seinän kokoiselle valkokankaalle, Pete klikkaa tiedostoa ja seinälle lävähtää kuva visuaalisesti rajoittuneesta, mutta horisontaalisesti lahjakkaasta naisesta. Ikuisuudelta tuntuvan piinaavan hiljaisuuden jälkeen Pete päästää muut piinasta tuhahtaen ”Ei saatana, minkä näköinen”. Seuraa 10 minuuttia huutonaurua ja koska tutkitusti pari minuuttia naurua vastaa 45 minuutin syvärentoutusta, Pete pyyhkii parhaillaan lattiaa jooga- ja Mindfulness-ohjaajilla.

Seuraavana maanantaina poistaessani BarbieGirl88:ia internetistä on tilille saapunut yksi uusi viesti. Freeman69:ltä. ”Moikka, näytät tosi hyvältä. Koska voidaan tavata?” Peten tekeekin vähän enemmän mieli ja nyt minun tekee mieli paljastaa totuus. Sopiva hetki siihen koittaa 12 vuoden kuluttua Pokeri.fi:n blogissa.

Kimmo

Pelaa nettipokeria

Aloita nettipokerin pelaaminen rekisteröitymällä helposti veikkaus.fi:ssä