Miljoonan kesällä napannut Jens Kyllönen palkittiin jo kolmannen kerran Suomen parhaana pokerinpelaajana

Poker Awards

Pokeriammattilainen Jens Kyllönen, 27, on palkittu jo kolmannen kerran vuoden parhaana suomalaisena pokerinpelaajana Casino Helsingin Finnish Poker Awards -gaalassa. Pokerigaala järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja tapahtumaa juhlittiin lauantai-iltana Casino Helsingissä.

Palkitun pelaajan vuoden 2016 kohokohta koettiin heinäkuussa Las Vegasissa. Siellä Kyllönen ylsi 27-vuotissyntymäpäivänään pokerin maailmanmestaruuteen Pot Limit Omaha Highroller -turnauksessa.

Yksin tuo turnausvoitto maailman huippujen joukossa kerrytti nuoren helsinkiläispelurin vuoden voittokassaa yli miljoonalla eurolla. Miljoonatienestejä Kyllösellä on pokerista jo entuudestaan, mutta kesän menestys toi hänelle himoitun World Series of Pokerin kultaisen rannekkeen.

Kyllönen on Ville Wahlbeckin ja Jani Vilmusen ohella vasta kolmas suomalainen, joka on voittanut kultaisen rannekkeen vuodesta 1970 lähtien pelatuissa pokerin MM-kisoissa.

”Olen meinannut jo lopetella tätä pokerinpelaamista, mutta tänä vuonna kävi nyt näin”, opiskeluihin keskittymään pyrkivä Jens Kyllönen kertoi gaalassa.

Kyllönen on valittu Vuoden pelaajaksi aiemmin vuosina 2011 ja 2012. Hänet on palkittu pokerigaalassa myös Vuoden tulokkaana 2009. Tuolloin hän teki kansainvälisen läpimurtonsa voittamalla 19-vuotiaana Kööpenhaminassa European Poker Tourin turnauksen. Nuorimies nousi yli 800 000 euron turnausvoitollaan lehtien otsikoihin ja hänen päässään keikkui Teenage Millionaire -lippalakki.

Tärkeimmiksi avuiksi Kyllönen on pokerissa nimennyt raa´an työn, ahkeruuden ja hermojen hallinnan.

Pokerigaalassa palkittiin perinteisesti myös Pokerinaama. Tunnustus myönnetään merkittävästä työstä pokerin hyväksi ja pokerin julkisuuskuvan edistämisestä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Pokerinaama myönnettiin Sami Kelopurolle, joka on ollut kansainvälisesti tunnettu huippupelaaja jo pitkään ja joka kirjoittaa ansiokasta blogia ja on mediassa puhunut lajista edustavasti.

Vuoden läpimurto -palkinnon gaalaillassa sai Samuel Vousden. Hänen vuoden 2016 ansiolistaltaan löytyy muun muassa kaksi isoa nettiturnausrahastusta, jotka tuottivat yhteensä noin 700 000 euroa.

Poker Awardsin juryssa vaikuttivat pokeriammattilainen Juha Helppi, pokeriammattilainen Joni Jouhkimainen, Casino Helsingin peliasiantuntija Miikka Mäki, kansainvälinen turnausjohtaja Teresa Nousiainen, suomalaisen pokerin kummisetä Aki Pyysing, Raymond-lehden toimituksellinen päätoimittaja Tero Salonen sekä Pokeritiedon pitkän linjan reportteri Juhani Tyrisevä.'

Katso Jens Kyllösen videohaastattelu »

Avainsanat:
poker awards, pokeri

Pelaa nettipokeria

Aloita nettipokerin pelaaminen rekisteröitymällä helposti veikkaus.fi:ssä