Optimistinen harha

Optimistinen harha

Olen pitämässä huolta omista asioistani ja nauttimassa seesteisessä lokakuussa ensimmäisestä työttömyysviikostani vuosikausiin, kun puhelimeni soi ja langattoman päässä on ajoittaiseen impulsiivisuuteen taipuvainen Tuomas. Tuomas on siskoni miehen veli, innokas ravimies ja hän soittaa pyytääkseen audienssia, joten kutsun hänet kahville. Ovikello soi vartin päästä, kipitän avaamaan ja oven raosta pilkistää pää, jossa tuikkii kaksi innosta kiiluvaa silmää. Huono merkki ja yleensä kelmut sädehtivät tuolla tavalla vain lapsilla, rakastuneilla, hulluilla, uskovaisilla tai Veikkauksen pokeriselostajilla, jos nimi on Vellu Markkanen.

Päästän Tuomaksen kuitenkin sisään ja eteiseen työntyessään hän alkaa kertomaan lähes liikuttavaa tarinaa ystävästään, jota en tunne ja josta käytän tässä tarinassa nimeä Jonne, koska se on hänen nimensä. Saan kuulla, että elämä valmistelee parhaillaan Jonnea jotain varten puhaltamalla hänelle vastatuulta ja elämän tarjoamista treeneistä toipumiseen kuluu paljon Suomen kansallispalautusjuomaa. Jonnella menee siis päin helvettiä ja hän juo viinaa. Jonne valmentaa ja ohjastaa ravihevosia, mutta häneltä puuttuu hevosen lisäksi myös asunto ja siksi bunkkaa nyt Tuomaksen sohvalla.

Tuomas on lämminsydäminen kaveri ja kertoo haluavansa auttaa elämän kolhiman ravivalmentajan takaisin polvilleen tai ainakin pois hänen sohvaltaan ja se onnistuu ostamalla Jonnelle hevonen. Tuomas on löytänyt jostain kahdeksanvuotiaan ruotsalaisen ruunan, josta käytän nimeä Salama. Lääkärin mukaan yksi Salaman polvista on jo jäänyt eläkkeelle, mikä tarkoittaa että myös loppuosa hevosesta on viettämässä leppoisia eläkepäiviä. Hevosta myyvä tyyppi on kuitenkin sitä mieltä, että Salama voi hyvin vielä juosta kilpailuissa ja saa Tuomaksen vakuutettua menestyksestä. Sijoitus alkaisi maksamaan itseään takaisin heti joulukuussa, kun on määrä startata joutsenlaulu käyntiin.

Olen siis juuri jäänyt työttömäksi, minulla on kaksi elätettävää ja liikaa menoja suhteessa tuloihin, kun Tuomas saapuu kysymään minulta haluanko lähteä mukaan ravikimppaan, joka varmasti maksaa itsensä takaisin. Se mitä minä kuulen on ”haluatko Kimmo ostaa osuuden helvetin vanhasta polvivammaisesta ravihevosesta, jota valmentaa ja ohjastaa koditon juoppo?” Tuijotan Tuomasta silmät selällään ja vastaan ”haluan.”

Ymmärrän hevosista vähemmän, kuin insinöörit naisista ja raveista vähemmän kuin naiset tekniikasta, mutta minulla on yksi ylivertainen kyky. Kyky löytää asioista positiiviset puolet ja sen avulla perustella itselleni aika outoja päätöksiä. Jos en onnistu perustelemaan, niin ryhdyn tulkitsemaan maailmankaikkeuden minulle lähettämiä merkkejä ja pian taivaalla näkyvä hevosen muotoinen pilvi on selvä merkki siitä, että minun tulee ostaa sellainen.

Tämä defenssimekanismi päätöksenteon ja vastuun ulkoistamisesta ympäristölle suojaa hyvin mieltä masennukselta ja se on suojannut hyvin myös muunmuassa pokerinpelaajana ja ihmisenä kehittymiseltä. Siksi en pelaa enää vaan olen yksi neljästä pokeriselostajasta. Veikkaus palkkasi neljä vajakkia tekemään yhden ihmisen työtä. Vellu on selostustiimin sydän, Arssi Jalonen keuhkot, Tuukka Sevänen aivot ja minä kypärä*

*Jussi-Pekka Saarinen pyysi vaihtamaan tässä olleen sanan johonkin toiseen, koska Veikkaus on puolellasi ja suojelee sinua rumilta sanoilta. Veikkaus suojelee sinua myös liian pitkiltä blogeilta, joten juttu jatkuu seuraavassa numerossa…

Teksti: Kimmo Aro

Facebook: Koomikko Kimmo Aro

IG: @toisinaanajattelija

LinkedIn: Kimmo Aro

 

Pelaa nettipokeria

Aloita nettipokerin pelaaminen rekisteröitymällä helposti veikkaus.fi:ssä